lauantai 8. kesäkuuta 2013

harrastukset: kyselyiden täyttäminen

Kuva itsestäsi kun olit 14-vuotias

 
ihan noin vanhoja kuvia ei sentään löydy (onneksi..), mutta ylläolevassa kuvassa olen kuusitoistakesäinen. voi Ilosaarirock 2005, rastat ja koruröykkiöt. ja on melkeinpä pelottavaa miten samalta näytän vielä näin kahdeksan vuoden jälkeenkin..
 
Kuva itsestäsi juuri tällä hetkellä
- ei ole web-kameraa ja kännykän esiinkaivaminen on liian vaivalloista. hö :(


Kaikista surullisin tapahtuma tänä vuonna
- kovin suuria suruja tänä vuonna ei ole ollut, että olen siinä mielessä ollut hyvin onnekas. surullisimpia pieniä tapahtumia on olleet ne monet päivät, kun ikävä riipi, mutta seuraavaan tapaamiseen A:n kanssa oli vielä monta päivää. samoin ne hetket, kun jokin hieno produktio päättyi ja työryhmä, jonka kanssa oli viettänyt tiiviisti aikaa viimeiset pari kuukautta, hajosi.

Kaikista hauskin tapahtuma tänä vuonna
- ensimmäisenä tulee mieleen elämäni ensimmäisen (ja viimeisen..) Harlemshake-videon kuvaukset! kuvattiin ko. video muka-promoamaan meidän keväällä ensi-iltansa saanutta produktiota, vaikka kyseisellä näytelmällä ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä Harlemshaken kanssa.. :D mutta hauskaa oli ja sehän on tietty tärkeintä. en edelleenkään kestä katsoa videossa esiintyvää polkuautoilevaa sipulia tai tanssivaa lampunvarjostinta repeämättä.



sitten hauska oli myös viimeinen ilta ennen kesäloman alkua Kokkolassa. vietettiin pienellä kokoonpanolla pienimuotoisesti ystävän tupareita ja saatiin sitten mitä nerokkain idea lähteä pelaamaan lapsuutemme lempiulkoleikkejä läheiseen puistoon. neljä tuntia vierähti keinupolttiksen, tervapadan ja polttopallon merkeissä. enkä muista milloin olisin nauranut niin paljon. parasta ikinä!


Kolme viimeistä tekstiviestiä
- "Juu!! Jee ihanaa !!"
- "Höh"
- "awesome :)"

Viimeisimmät pakkomielteet
musiikki:
tv-sarja: BBC:n Sherlock. eikä vähiten Andrew Scottin ja Benedict Cumberbatchin ansiosta. fanivideoita YouTubesta, Moriartyn kuva puhelimen taustakuvana, Staying alive soittoäänenä.. oivoi.
vaatteet: viime postauksessani esittelemät shortsit nyt ainakin, sekä boyfriend-malliset farkkushortsit.
ruoka: McDonaldsin kananugetit McFeast-dipillä.. todella terveellistä. omatekemistä sapuskoista kinkkukiusaus, jota tein 'bout viikko sitten ja tuunasin hitusen pinaatilla. superhyvää!

Unelmatyttö/poika
- Jim Moriarty..... no ei vaiskaan. sellainen kivannäköinen, hymyileväinen, huumorintajuinen, huolehtiva ja hiukan ilkikurinen. onneksi vierellä tuntuu jo olevan sellainen, en valita ollenkaan.

Kuva elämäsi tykimmistä juhlista


lasken viime kesän Jurassic Rockin juhliksi. oikeesti mulla oli ihan mielettömän kivaa, vaikka kuvan ilme kertoo vähän muuta..

Työ, jota et voisi kuvitella itsellesi
- toimistotyö, jossa pitää istua paikallaan tietokoneen äärellä. tai puhelinmyynti, vihaan soitella vieraille ihmisille.

Piirre jota et muissa ihmisissä kestä
- ítsekritiikin puute. se, että vika on aina valtiossa, naapurissa, vastaantulijoissa, naapurin kissassa mutta ei koskaan itsessä. myöskään suvaitsemattomuus, huumorintajuttomuus tai liiallinen itserakkaus eivät kuulu suosikkipiirteisiin ihmisissä.

Huono puoli itsessäsi
- temperamentti. tunne-elämäni on hyvin vuoristoratamainen ja kiihdyn nollasta sataan parissa sekunnissa (toisaalta myös tyynnyn nopeasti), oli sitten kyse ilosta, surusta tai vihasta. välillä tasaisempi elämä olisi ihan kivaa..

Kuva itsestäsi tasan neljä vuotta sitten


oli syntymättömyyspäiväjuhlat kavereiden kanssa ja sain lahjaksi muumilaastareita. tosin vähän huijaan, sillä tämän kuvan ottamisesta ei ole ihan tasan neljä vuotta, koska näköjään vuoden 2009 kesäkuussa ei ihan hirvittävästi otettu kuvia, varsinkaan meikäläisestä.

Ruoka, jota tällä hetkellä himoitset
- jotain ylihyvää salaattia. vesimelonia, mureaa pihviä.

Suunnitelmasi tälle viikonlopulle
- vapaapäiväily, lepäily, laatuaika erään torvelon kanssa, yhdet 80-vuotisjuhlat, hyvin syöminen, elokuvien tuijottaminen. siinähän sitä jo onkin.
 
(meme löytyi täältä. ensimmäisen kysymyksen tosin jätin pois, kun en ole oman koneeni ääressä at the moment)

Ei kommentteja: