Anteeksi hiljaisuus. Huono (kännykkä)kamera ahdisti, kesän rajallisuus ahdisti, reissuvaatekaappi ahdisti.
Mutta nyt.
Nyt olen palannut Kokkolaan, opiskelujen pariin, blogiin, elämään.
Olen jälleen kaukosuhteen ja armottomien aikataulujen armoilla, auttamattomasti myöhässä tehtävien deadlineista, väsynyt, onnellinen, hiukan hukassa.
Olen hankkinut uuden kameran, uusia kokemuksia, uusia ystäviä ja uuden maton.
Olen lopettanut tupakoinnin, ylianalysoinnin ja huonojen elokuvien katsomisen.
Kaikki on hyvin. Ja tässä hyvänolon puuskassani herättelen blogia ihan uudella tavalla taas henkiin, kiitos uuden kamerani ja pursuavien postausideoiden.
Haluan kuvata, kuvata ja kuvata! Kuvata asuja, kotia, elämää, Novaa ja Arppaa.
Entäpä te, mitä te haluaisitte lukea ja nähdä? Kertokaa.
Kotiuduttiin Helsingistä jo sunnuntai-iltana, mutta työt ja arkeenpalaamisen rankkuus (ha-ha) veivät ajan ja voimat, joten en saanut ennen tätä hetkeä aikaiseksi istua alas koneen ääreen.
Ensiksi haluan sanoa, että hääjuhlat jossa olimme, olivat kerrassaan maagiset. Sää oli täydellinen, juhlapaikka oli täydellinen, ruoka oli täydellistä ja itse hääpari kuin suoraan sadusta. Ei siis mikään ihme, että naisvieraiden kesken alkoi näkyä ja kuulua pientä hääkuumeilua, mukaanlukien allekirjoittaneessa.
Viime postauksessa mainitsemani juhlamekko löytyi Soaked in Luxurylta. Kuva vähän vääristää mekon todellista väriä, joka on astetta mintunvihreämpi luonnossa. Kuva ei myöskään tee oikeutta A:n kauluspaidalle, joka oli tarkasti värikoodattu sopimaan oman mekkoni kanssa. (Pahoittelut myös amatöörimäisestä "enpä-näytäkään-poikaystäväni-kasvoja"-muokkauksesta, mutta A ei hirveästi innostunut ajatuksesta että hänen naamansa täällä blogin puolella näkyisi. Olisin tietty voinut leikkiä rajauksellakin, mutta tykkäsin liikaa tästä yhteiskuvamaisuudesta. Meistä kun ei muutenkaan ole hirveästi yhteiskuvia, kasvoilla tai ilman. Eli olkoon näin.)
Hiukset kiharsin simppelisti suoristuslaudalla ja näpertelin ja kiertelin niskaan söheröksi, johon koristeeksi iskin vielä Glitteristä löytämäni nutturakamman. Kyseinen kampa kun sattui olemaan justeikämelkein samaa sävyä mekon kanssa. Korujen virkaa toimittivat joskus muinoin H&Mltä ostamani korvakorut ja kuvissa näkymättömiin jäänyt Kalevalan käärmesormus.
Tämän kuvan ansiosta sain yhdeltä facebook-kaveriltani onnittelut naimisiinmenon johdosta. Oh well..
Juhlat pidettiin siis Suomenlinnassa sijaitsevassa juhlasalissa ja nimenomaan hääpaikaksi se oli kyllä nappivalinta. Vanha, kulunut tiilikatto ja tiiliseinät olivat suorastaan henkeäsalpaavan ihanat ja tyylikäs koristelu ja kattaus tukivat tilaa viemättä siltä kuitenkaan liikaa huomiota. Jos itse joskus pääsen naimisiin, niin saatan ehkä varastaa tuon korkki-nimilappu idean, sen verran kiva se oli. Tykkäsin myös vieraille näperrellyistä pienistä lahjoista, joiden sisältä löytyi buranan ja rennien lisäksi hääparin rakasta golf-harrastusta ilmentävä tii, johon oli painatettu sekä hääpäivämäärä, että hääparin oma "logo".
Tuo morsiamen mekko, aivan ihana!
Täydellinen päivä oli tunnelmallista päättää lauttamatkaan keskellä pimeää ja tyyntä merta, ympärillä vain vähän valoja ja hiljaisuus. Puoliltaöin oli vielä niin lämminkin, että tarkeni loistavasti pelkällä hartiahuivilla ja jopa ilmankin sitä. Eipä olisi voinut parempaa päätöstä tälle kauniille ja tunnelmantäyteiselle päivälle keksiä.
Voin myös näin lopuksi kertoa, että näin satumaisen viikonlopun jälkeen oli aika ankeaa palata takaisin kassan taakse ja kysellä ihmisiltä papukaijamaisesti "laitetaanko ateriaa plussakoossa?".
Lohduttaudun sillä ajatuksella, että ehkä minäkin saan sen oman päiväni prinsessana vielä. Ehkä. Kenties. Joskus. Mutta nyt vetäydyn rötväilemään sohvalle Nova ja A seuranani ja nautin täysin siemauksin edessä olevista vapaapäivistä.
Kuluneen kuukauden tapahtumia pähkinänkuoressa Instagram-kuvien siivittämänä:
- Novaksi ristitty pieni kissaneiti saapui kotiin, vihdoin ja viimein.
- Mökkeilin A:n, pari mikkelikaverin ja Kokkolasta saapuneiden tovereiden kanssa onnistuneesti pari vuorokautta. Ehdottomasti tämän kesän parhaiten käytetyt vuorokaudet.
- Jännitettiin A:n kanssa Arpan ja Novan ensikohtaamista. Alkuun Nova yritti kovasti isotella, mutta onneksi Arppa on maailman coolein kani, eikä hermostunut hetkeksikään neidin uhitteluyrityksistä. Ja yhä edelleenkin se on Arppa joka määrää, herra nimittäin jyrää Novan välittömästi mikäli neiti tulee liian lähelle. Mielummin näin päin.
- Kävin vaalentamassa ja sävyttämässä hiuksiani vielä kerran kampaajalla. Lopputulos: perfect.
- Ostin uudet syyskengät, hups. Ostos oli tosin perusteltu, sillä kengät olivat a) aitoa nahkaa, b) alennuksessa, c) ainoat jäljellä olevat ja d) just eikä melkein meikätytön kokoa. Se oli kohtalo jos joku.
- Käytiin A:n kanssa rentoutumassa mökillä vuorokauden verran.
- Kuvasin nukkuvaa Novaa varmaan sadannen miljoonannen kerran.
- Istuin vihdoin ja viimein tatuoijan tuoliin ja sain Ketun ja Ruusun ranteisiini.
Sellainen kuukausi siis takana.
Alunperin tämän postausikkunan avaamisen tarkoituksena oli näyttää teille huomenna Helsingissä vietettäviin hääjuhliin hakkimani mekko (joka on muuten ihan hirvittävän ihana), mutta ehdinkin jo pakata sen ennen kuin tajusin ottaa siitä kuvan, hö. Esittely siirtyköön tästä syystä siis ensi viikkoon, kun palaamme A:n kanssa pääkaupunkiseudulta.
Huomiset häät hhirvittää ehkä hiukan, sillä hääpari (tai kukaan muu vieraskaan) ei ole minulle ennestään tuttu. Sainkin kutsun lähinnä A:n avecina, sulhanen kun sattuu olemaan tuon yhden torvelon lapsuudenystävä. Toisaalta ihan jännittävää päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihailemaan kesäistä Suomenlinnaa. Ja saapahan ihan luvan kanssa laittautua oikein huolella, mäkkitätinä kun sitä ei hirvittävästi pääse muuten harrastamaan. Huomista laittautumista kompensoidakseni iskinkin tänään pitkästä aikaa pipon päähän, jotta huominen hiusten kihartelu ja asettelu tuntuisi entistäkin juhlallisemmalta.
Hyvää viikonloppua, palataan asiaan ensi viikolla!
Hupsistakeikkaa. Ei yhtään päivitystä kuukauteen. Ei yhden yhtä.
Olen ollut tällä välin vähän kaikkialla. Mökillä ystävien kanssa, töissä, kotisohvalla kissanpentu kainalossa, teatteritreeneissä, terassilla.
Ja tänään tatuoijan tuolissa.
Siinä ne nyt ovat, Pikku Prinssin kettu ja ruusu. Ruhjottuina, mutta jo nyt niin rakkaina ja kauniina. Ja ennen kaikkea juuri sellaisina kuin halusin. Teki mieli purskahtaa itkuun onnesta ja hypätä minua tatuoineen Juhan kaulaan, mutta tyydyin kiittelemään vuolaasti ja poistumaan liikkeestä kasvoillani leveistä levein hymy.
Ja ei, ei sattunut. Ei sitten yhtään. Kaiken sen "ranne on kipeä paikka yhyy"-pelottelun jälkeen olin lähes varma, että kuolisin kipuun, mutta ei. Kivuttomuus oli melkein pettymys, ha-ha. Ja nyt tekee mieli vain lisää, lisää ja LISÄÄ.
Sellaista tällä kertaa. Lupaan palata tänne taas pian (ja ihan oikeasti pian), mutta nyt suuntaan taas peilin eteen ihailemaan ranteideni kuvia. On ne niin nätit, ai että.
Sain Allulta haasteen. Kuvituksena Instagramin kätköistä löytyneitä kuvia, kun en ole uusiakaan töiden vuoksi ehtinyt räpsimään.
Haasteen säännöt:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
11 asiaa minusta:
1. Olen huono kiirehtimään. Työpäivinäkin minun pitää varata vähintään pari tuntia valmistautumisaikaa, vaikka todellisuudessa valmistautumiseen menee ehkä kolmen vartin verran. Haluan tehdä asiat rauhassa ja huolella.
2. Kutian polvista todella herkästi. Jos joku haluaa heittäytyä uhkarohkeaksi, niin tervetuloa vaan kutittelemaan meitsin polvia..
3. Rakastun helposti tv-sarjoihin ja niiden hahmoihin ja välillä on suorastaan pelottavaa miten vahvan tunnesiteen osaan kehittää täysin fiktiivisiin henkilöihin. Viimeisin rakkauskohde on BBC:n Sherlock ja etenkin Andrew Scottin tulkinta Moriartysta. Ah.
4. Olen huono sanomaan ei ja siksi kalenterini on aina liian täysi.
5. Tavoitteenani on lopettaa tupakointi syksyyn mennessä.
6. Pelkään hämähäkkejä, verta, neuloja, hammaslääkäriä, omituisia rasahduksia pimeässä, kummituksia, korkeita paikkoja ja rekkojen ohittamista autolla. Näin muutaman mainitakseni.
7. En omista tällä hetkellä kunnon kameraa, mutta tarkoituksena olisi tänä kesänä hankkia sellainen.
8. Tänä kesänä tarkoituksena on myös hankkia vihdoin ja viimein tatuoinnit molempiin ranteisiin, kuvatkin on olleet jo iäisyyden valmiina.
9. Olen oppinut tykkäämään ruoanlaitosta vasta viimeisen vuoden sisällä.
10. Kokkola-kotini on mitä ihanin ja mitä mahtavimmalla paikalla.
11. En osta koskaan hajuvesiä ja käytänkin sellaista vaan ja ainoastaan silloin, jos saan sellaisen lahjaksi. Ihan rahanhukkaa sellaiset.
Allun kysymykset:
1. (Matkin Paprikaa:) Minne veisit asuinkaupunkiisi vierailemaan tulleen ystävän?
- Mikkelissä veisin ystävän vohvelille ja jäätelölle Naisvuorella sijaitsevaan kahvilaan, shoppailemaan mansikoita ja herneitä torille sekä illan tullen parille relaksoivalle Helle-terasille kävelykadulle. Myös KB ja Jälkipeli kuuluisivat mahdollisesti ohjelmistoon.
Kokkolassa puolestaan veisin toverin vanhaan kaupunkiin ihastelemaan kauniita puutaloja, sitten West Coast Billiardiin (ja olennaisena seikkana mainittakoon että nimenomaan siihen pitkään tummaan puupöytään) ja lopuksi Timin Grillille euron kevätkääryleitä popsimaan.
2. Omituisin tapasi?
- Jos A:lta kysyttäisiin, niin varmaan meikäläisen vääntämät turtles-leivät (kyllä, lasken tämän tavaksi..). Paahtoleipää, ketsuppia ja juustoa, sitten koko komeus mikroon ja voilá! Lisäksi olen superneuroottinen herätyskellon kanssa: asetan puhelimeen keskimäärin viisi herätystä soimaan viiden minuutin välein ja rituaali päättyy siihen, että jokainen herätys varmistetaan vähintään sen viisi kertaa että ne ovat varmasti päällä..
3. Kerro joku tuunausvinkki!
- Oon surkea tuunaaja, joten paha kertoa mitään vinkkejä. Omat tuunaustaitoni rajoittuvat lähinnä "jee teenpä näistä farkuista shortsit"-meininkiin.
- Samaistun kovasti Pikku Prinssi-kirjan Kettuun ja Ruusuun. Ketussa samaistun ideologiaan, Ruusussa ehkä enemmän persoonaan. Ja jos muilta ihmisiltä kysyttäisiin, niin Pikku Myy. Nuttura ja äkkipikainen luonne löytyvät nimittäin minultakin.
6. Paras naamiaisasusi kautta aikojen?
- Olin penkkareissa Haisuli! Puvun teetätin ompelijalla ja kyseinen puku on edelleenkin tallessa. Oli mukavaa kun kukaan ei tunnistanut + onnistun säikäyttelemään ihmisiä matkalla baarista kotiin..
7. Kuvaile lempparimukiasi.
- Turkoosi, Arabian Muumi-tuotantoa, Nipsu.
8. Ruoka tai herkku jota voisit syödä päivittäin?
- Mäkkärin suklaapirtelö, sillä se vaan on niin syntisen hyvää. Lisäksi myös Estrellan perussipsit ja tsatsiki-dippi!
9. Minkä supervoiman tahtoisit omistaa?
- Lentäminen olisi ihan supersiistiä, ei tarvitsisi koskaan huolehtia kyydityksistä tai matkakustannuksista.
10. Näytelmä jonka olet viimeksi nähnyt?
- Viimeisin taitaa olla meidän koulun kolmosvuosikurssilaisen oma ohjaus nimeltä Pirunpuntari tänä keväänä.
11. Asia jossa olet hyvä?
- Vähän ehkä vaikeaa arvioida itseään näin, mutta koen olevani hyvä esiintymisessä ja näyttelemisessä. Onhan tässä kuitenkin jokunen vuosi sitä hommaa tullut tehtyäkin.
Omat kysymykseni:
1. Lemppareista lempparein kesäpuuha?
2. Puhutko jotain murretta, mitä?
3. Inhokkikotityö ja miksi?
4. Missä asennossa nukut?
5. Tämän hetken suosikkibiisi ja miksi?
6. Suurin haaveesi tällä hetkellä?
7. Kuvaile lempivaatekappaleesi
8. Mikä saa sinut hymyilemään?
9. Kerro vitsi!
10. Tekstiviesti- ja soittoäänesi?
11. Lempihymiösi?
Yhtätoista bloggaajaa (enkä sellaisia joilla olisi se alle 200 lukijaa.. ärsyttäviä tämmöiset säännöt yhy joten kapinoin!!!!!111one) en tähän hätään keksi, mutta heitän haasteen seuraaville:
Viime juhannuksena olin töissä, kävin veneilemässä, herkuttelemassa äidin ja äidin miesystävän proomulla, kannoin mukanani kuuluisaa The Bucketia yöelämän sykkeessä, onnistuin rikkomaan lempifarkkuni junaradan aitaan ja poseerasin kaverin kännykkäkameralle junalaiturilla keskellä yötä samaisissa pöksyissä. Oon ehkä salaa vähän vakuuttunut siitä, että Sabotagen Sinin hittibiisi kertoo juuri meikätytön farkuista. Paitsi että kukaan ei puhunut kyseisessä tilanteessa kenellekään etelää.
No, tänä juhannuksena olen töissä, saunon ja grillaan. Siinä se.
Sattuneesta syystä tällä hetkellä ei ihan noin leveästi hymyilytä (katsotaan palkkapäivänä sitten uudelleen, ehehehehhee), mutta ihan hyvä tämä on näinkin. Juhannus kuitenkin tulee joka vuosi ja mökkeillä ehtii myöhemminkin.
Ja kuten kuvista varmaan näkee, niin hiukset menivät ja vaalenivat vielä pari astetta. Sekin riittää tekemään tästä juhannuksesta hyvän, koska sävy alkaa olla suorastaan bra, ellei jopa bäst. Ja vaikka ensin arvelin että tummaverikkönä hankitut tummakehyksiset lasit näyttäisivät hölmöltä nykyisen vaalean hiuskuontalon kanssa, niin ihan kivaltahan nuo näyttää. Edelleen.
Hyvää juhannusta, nauttikaa kesästä ja toisistanne! Allekirjoittanut itse yrittää olla hukkumatta ranskisaltaaseen ja lupaa visusti pitää työhousut jalassa työkavereiden ja asiakkaiden viihtyvyyttä ajatellen.
Instagram kertoo huonolla kuvanlaadullaan tämän päivän projektista seuraavaa:
Tumman hiuskuontaloni kimppuun kävin aseenani 2 x vaalennus (Schwarzkopfin L1+ ja L100 Ice Blonde) ja 2 x pari astetta vaalentava hiusväri (Schwarzkopf Color Mask 9.5.1 Pearl Blonde ja 9.5.0 Natural Blonde). Lisäksi hopeashampoota ja hoitoainetta ja tadaa! Hiukset vaalenivat yllättävän tasaiseti ja hyvin, eikä sävy ole luonnossa ihan noin oranssi mitä ylläolevassa kuvassa, vaan hiukan tasaisempi. Parhaiten nykyistä sävyä voisi kuvata sanalla hunajanvaalea?
Ja kiitos geeneille teräshiuksista, sillä pientä kuivuutta lukuunottamatta muuta vauriota tai ns. purkkaantumisefektiä ei ole havaittavissa. Nyt hiukset saa levätä hetken aikaa, sitten on luvassa vielä sävyn taittamista puhtaampaan suuntaan. Sillä välin leikin vielä vähän hopeashampoolla ja hemmottelen reuhkaani kunnon hoitoaineilla, sen ne ovat kyllä ansainneetkin.
Ei mulla sen ihmeellisempiä asioita kuin että jee aurinko paistaa taas ja jee tällä viikolla pääsen katsomaan Into the Darknessin ja jee aamulla jääkaapissa oli maitoa kahviin.
Ja sitten on tietysti yksi sydäntä, mieltä ja sielua suuresti lämmittävä uutinen ja suuuuuuren suuri odotuksenaihe. (Äiti, jos jotenkin mystisesti eksyt lukemaan tätä niin anteeksi etten kertonut eilen kun kävin.....). Päivälaskuri kertoi jäljellä olevista päivistä näin:
"Päivämäärien välillä on
28 päivää
28 päivää muutettuna eri ajan yksiköihin on
0,08 vuotta
0,93 kuukautta
4,00 viikkoa
672 tuntia
40320 minuuttia
2419200 sekuntia"
Että mitäkö täällä nyt sitten odotetaan? Se paljastuu luokkakaverin WhatsAppin kautta lähettämästä kuvasta:
PURR!
Tuo vasemmanpuoleinen pikkukisu saapuu uuteen kotiinsa 8.7! Pennut syntyivät siis luokkakaverin vanhempien kissalle ja minähän halusin itselleni ehdottomasti toisen niistä nyt, kun kerrankin olosuhteet kissan hankinnalle ovat enemmän kuin suosiolliset.
Ääää, tuskin pysyn nahoissani, vielä on melkein kuukausi odotettavana!
Tällä välin voin onneksi purkaa kissakuumettani hamstraamalla olennaisia tarvikkeita, jotta kaikki on valmiina kun pikkuinen saapuu kotiin. Myös nimi on kovassa mietinnässä. Pennusta vielä tiedetä kumpaa sukupuolta se on (veikkaus oli tyttö, mutta se tieto ei ole vielä ihan 100% varma), ja siksi nimiehdotuksia pitääkin miettiä nyt tuplamäärä. Että jos jollekulle teistä tulee mieleen hyvä nimi, niin kertokaa se ihmeessä!
Kannattaa varautua kissakaverin seikkailuihin jatkossa myös täällä blogin puolella, voi nimittäin olla että pennun kotiuduttua kamera tulee olemaan enemmän kuin ahkerassa käytössä..
Purrpurr siis vaan teille kaikille ja hyvää alkavaa viikkoa!
ihan noin vanhoja kuvia ei sentään löydy (onneksi..), mutta ylläolevassa kuvassa olen kuusitoistakesäinen. voi Ilosaarirock 2005, rastat ja koruröykkiöt. ja on melkeinpä pelottavaa miten samalta näytän vielä näin kahdeksan vuoden jälkeenkin..
Kuva itsestäsi juuri tällä hetkellä
- ei ole web-kameraa ja kännykän esiinkaivaminen on liian vaivalloista. hö :(
Kaikista surullisin tapahtuma tänä vuonna
- kovin suuria suruja tänä vuonna ei ole ollut, että olen siinä mielessä ollut hyvin onnekas. surullisimpia pieniä tapahtumia on olleet ne monet päivät, kun ikävä riipi, mutta seuraavaan tapaamiseen A:n kanssa oli vielä monta päivää. samoin ne hetket, kun jokin hieno produktio päättyi ja työryhmä, jonka kanssa oli viettänyt tiiviisti aikaa viimeiset pari kuukautta, hajosi.
Kaikista hauskin tapahtuma tänä vuonna - ensimmäisenä tulee mieleen elämäni ensimmäisen (ja viimeisen..) Harlemshake-videon kuvaukset! kuvattiin ko. video muka-promoamaan meidän keväällä ensi-iltansa saanutta produktiota, vaikka kyseisellä näytelmällä ei todellisuudessa ollut mitään tekemistä Harlemshaken kanssa.. :D mutta hauskaa oli ja sehän on tietty tärkeintä. en edelleenkään kestä katsoa videossa esiintyvää polkuautoilevaa sipulia tai tanssivaa lampunvarjostinta repeämättä.
sitten hauska oli myös viimeinen ilta ennen kesäloman alkua Kokkolassa. vietettiin pienellä kokoonpanolla pienimuotoisesti ystävän tupareita ja saatiin sitten mitä nerokkain idea lähteä pelaamaan lapsuutemme lempiulkoleikkejä läheiseen puistoon. neljä tuntia vierähti keinupolttiksen, tervapadan ja polttopallon merkeissä. enkä muista milloin olisin nauranut niin paljon. parasta ikinä!
Kolme viimeistä tekstiviestiä
- "Juu!! Jee ihanaa !!"
- "Höh"
- "awesome :)"
Viimeisimmät pakkomielteet musiikki: tv-sarja: BBC:n Sherlock. eikä vähiten Andrew Scottin ja Benedict Cumberbatchin ansiosta. fanivideoita YouTubesta, Moriartyn kuva puhelimen taustakuvana, Staying alive soittoäänenä.. oivoi. vaatteet: viime postauksessani esittelemät shortsit nyt ainakin, sekä boyfriend-malliset farkkushortsit. ruoka: McDonaldsin kananugetit McFeast-dipillä.. todella terveellistä. omatekemistä sapuskoista kinkkukiusaus, jota tein 'bout viikko sitten ja tuunasin hitusen pinaatilla. superhyvää!
Unelmatyttö/poika - Jim Moriarty..... no ei vaiskaan. sellainen kivannäköinen, hymyileväinen, huumorintajuinen, huolehtiva ja hiukan ilkikurinen. onneksi vierellä tuntuu jo olevan sellainen, en valita ollenkaan.
Kuva elämäsi tykimmistä juhlista
lasken viime kesän Jurassic Rockin juhliksi. oikeesti mulla oli ihan mielettömän kivaa, vaikka kuvan ilme kertoo vähän muuta..
Työ, jota et voisi kuvitella itsellesi
- toimistotyö, jossa pitää istua paikallaan tietokoneen äärellä. tai puhelinmyynti, vihaan soitella vieraille ihmisille.
Piirre jota et muissa ihmisissä kestä - ítsekritiikin puute. se, että vika on aina valtiossa, naapurissa, vastaantulijoissa, naapurin kissassa mutta ei koskaan itsessä. myöskään suvaitsemattomuus, huumorintajuttomuus tai liiallinen itserakkaus eivät kuulu suosikkipiirteisiin ihmisissä.
Huono puoli itsessäsi - temperamentti. tunne-elämäni on hyvin vuoristoratamainen ja kiihdyn nollasta sataan parissa sekunnissa (toisaalta myös tyynnyn nopeasti), oli sitten kyse ilosta, surusta tai vihasta. välillä tasaisempi elämä olisi ihan kivaa..
Kuva itsestäsi tasan neljä vuotta sitten
oli syntymättömyyspäiväjuhlat kavereiden kanssa ja sain lahjaksi muumilaastareita. tosin vähän huijaan, sillä tämän kuvan ottamisesta ei ole ihan tasan neljä vuotta, koska näköjään vuoden 2009 kesäkuussa ei ihan hirvittävästi otettu kuvia, varsinkaan meikäläisestä.
Ruoka, jota tällä hetkellä himoitset - jotain ylihyvää salaattia. vesimelonia, mureaa pihviä.
Suunnitelmasi tälle viikonlopulle
- vapaapäiväily, lepäily, laatuaika erään torvelon kanssa, yhdet 80-vuotisjuhlat, hyvin syöminen, elokuvien tuijottaminen. siinähän sitä jo onkin.
(meme löytyi täältä. ensimmäisen kysymyksen tosin jätin pois, kun en ole oman koneeni ääressä at the moment)
Phuuh, helle sen kuin jatkuu. Kokkolasta Mikkeliin raahaamani hellevaatevarastot ovat aika vähäiset, kun oletin tieysti että tuleva kesä olisi vähintäänkin yhtä sateinen kuin edeltäjänsä. Lisäksi kaikki viime kesänä hankkimani shortsit ja muut kesähepenet ovat nykyään lähes poikkeuksetta liian isoja (köh kiireinen kevät köh), joten täytyy muutenkin hankkia uusia kesävermeitä ihan reippaalla kädellä. Onneksi tähänkin pulmaan on ratkaisu nimeltä kirpputori, eiliselläkin kirpparikierroksella onnistuin löytämään itselleni varsin kivannäköiset vihreät shortsit naurettavan huokeaan yhden euron hintaan.
Sitten vaan kesäreppu olalle, niin ikään kirpputorilta löytyneet sandaalit jalkaan ja rannalle paistattelemaan päivää tovereiden kanssa.
Joku voisi haukkua sandaalejani mummokengiksi, mutta ei haittaa, ovatpahan hyvät jalassa ja omaan silmääni varsin söpskätkin vielä.
Rannalla vierähti ihan huomaamatta peräti neljä tuntia, varsin hyvin käytetty vapaapäivä siis. Tuossa ajassa onnistuin myös aurinkorasvalla löträämisestä huolimatta kärventämään selkäni ja käsivarsissakin rehottaa aurinkoihottuma kuin viimeistä päivää. En näköjään koskaan opi, vaikka joka kesä käy ihan tismalleen sama juttu. saaturin saaturi, kirvelee. Lohtujäätelöä naamariin siis ja tuulettimen eteen kyrmöttämään.
Olipa kerran Salla, jolla oli takanaan viisi pitkää, hikistä ja raskasta työpäivää. Onneksi Sallalla oli kuitenkin vierellään urhea ritari (jolla itselläänkin oli kuuden pitkän työpäivän putki takanaan), joka sai maailman parhaan idean rentouttavasta minilomasta vanhempiensa mökillä. Ja niinhän siinä kävi, että sunnuntai-iltana töiden jälkeen Salla ja ritari A ottivat alleen mustan ja uskollisen ratsunsa ja vrummvrumm huristelivat Saimaan rannalle rentoutumaan.
Salla oli reissusta jo heti alussa hyvin, hyvin iloinen. myös auton ilmastoinnilla oli tiettävästi vaikutusta asiaan.
Jokaisessa sadussa kuuluu olla myös matka auringonlaskua kohti. Niin tässäkin.
Kello 10:05 ja helteen ansiosta kuumana pysytellyt aamukahvi.
Auringonlaskujen lisäksi saduissa on luonnollisesti myös yksi (meikitön) monsteri. Vaikka toisaalta ne muiden satujen monsterit tuskin näyttävät ihan näin tyytyväisiltä oloonsa.
Olipa kerran myös Professori-niminen uistin, joka kärsi traagisen kohtalon ja katosi kaislikkoon. Ja vaikka sitä kuinka etsittiin ja haettiin, ei Professori enää koskaan päässyt takaisin muiden uistimien pariin. Etsimisreissun tuloksena olikin lähinnä ikävästi punoittava niska- ja hartiaseutu.
Rentouttavan, helteisen ja onnellisen vuorokauden jälkeen Salla ja A palasivat takaisin kaupunkiin. onnellisena loppuna mainittakoon vielä, että rentoutumisvuorokausi ja miniloma huipentui Louis Therouxin dokkareiden tuijottamiseen kotisohvalla ja keskiyöllä ABCltä haetun mansikkajäätelön mutustamiseen.
Sen pituinen se.
Ja nyt takaisin ulos ja helteeseen, tässä olisi nimittäin meikäläisellä vielä pari kappaletta vapaapäiviä tuhlattavana. hurraa!
Tavallisesti nukun lomalla ja vapaapäivinä kevyesti kahteentoista ja joskus jopa ylikin puolenpäivän, mutta tänään potkin itseni ylös sängystä jo yhdeksältä, eli samoihin aikoihin kun A lähti töihin. Ja miten ihanaa olikaan nautiskella aamukahvista aamuauringossa, käydä rauhassa suihkussa ja lotrata hoitoaineella oikein pitkän kaavan mukaan ja huomata sitten, että kello ei ole vielä edes kymmentä. koko päivä aikaa vain omille jutuille ja ajatuksille (+ pakollinen asiainhoito alias verotoimistossa käynti), huikeaa.
Hyvin alkaneen päivän ja porottavan auringon rohkaisemana pukeuduin myös ensimmäistä kertaa tänä vuonna shortseihin ja jätin sukkahousut vaatekaappiin. Jokaisen kesän ensimmäinen shortsipäivä on aina hirvittävän jännittävä, kun ei oikein ole varma että onko niitä shortseja vielä korrektia käyttää. Kaupungillakin tulee vielä tasaisin väliajoin vastaan ihmisiä nahkatakit päällä, pitkät housut jalassa ja huivit kaulassa. Tänään päätin kuitenkin olla rohkea, eikä kukaan mulkoillut tai purrut, eli selvisin farkkushortseineni kyseisestä koettelemuksesta hengissä ja hyvillä mielin. Elän myös toivossa että nämä valkeat kalkkunakoivetkin saivat itseensä edes pienen häivähdyksen kesäväriä shortsikauden avaamisen kunniaksi.
Vapaapäivänä on myös hyvä tehdä täsmäiskuja kirpputoreille kun on kerrankin kunnolla aikaa kiertää jokainen pöytä, tutkia pienetkin nurkat huolella ja kaivaa myllättyjen vaatekasojen alta esiin todellisia aarteita. Yllä näkyy tänään löytyneistä aarteista pari, Fidalta löytyneet mansikka- ja puukorvikset. Taidankin pujottaa mansikat korviini hetimiten kun kipaistaan A:n kanssa iltasumpeille ulos auringonpaisteeseen. Kivaa!
Lause tarkoittaa Googlen mukaan (korjatkaa mikäli olen väärässä) seuraavaa: "a merry heart does good like a medicine". No, niinhän se tekee, mitä sitä vastaakaan väittämään.
Ja tänä kesänä oma sydämeni on ainakin varsin merry. Tai on ollut jo pidemmän aikaa, mutta varsinkin nyt, juuri tänä nimenomaisena kesänä. Seuraavan neljän kuukauden aikana ei tarvitse ostaa yhtäkään junalippua, viettää yhtäkään sunnuntaita lähtö- ja "yhyymullaonjonytsuaikävä"-fiiliksissä tai laskea päiviä siihen kun pääsen lempparikainalopaikalle. Pelkästään jo nuo faktat tekee sydämen todella, todella iloiseksi.
Mikään ei ole tällä hetkellä parempaa kuin se, että joku on odottamassa kun palaa töistä kotiin. tai että on joku, jolle tehdä ruokaa ja jonka kanssa maratoonata Sherlockia tai katsoa leffoja myöhälle yöhön kun ei vielä nukuta tarpeeksi. Elämän pieniä iloja, mutta sitäkin tärkeämpiä. Ja sekin on ihan kivaa, että toinen tuo maalaisperunalastuja kaupasta, vaikka tarkoituksena oli hakea vain pari purkkia ruokakermaa.
Tästä kesästä tekee spesiaalin myös viime kesältä tuttu tosijees työpaikka, huikeat toverit ja kaikki suunnitelmat jotka vain odottavat toteuttamista. niin ja tietysti instagramissakin esitelty, kirpputorilta löytynyt virkattu kesäreppu.
Salla,
ikää 24 vuotta. Opiskelen ammattikorkeakoulussa Kokkolassa
teatteri-ilmaisun ohjaajaksi ja ensi syksynä pyörähtää käyntiin kolmas opiskeluvuosi. Vapaa-aika kuluu näytellen koulun produktioissa, ystäviä tapaamalla, elokuvia ja tv-sarjoja fanittamalla, juomalla liikaa kahvia (maidolla, ei sokeria) sekä reissaamalla Kokkola-Mikkeli väliä rakkaan ystäväni VR:n avustuksella.
Lemppariasioita elämässä ovat tällä hetkellä maailman paras poikaystävä, lemmikkikani Aramis, kirpputoreilla kiertely, sipsit tzatziki-dipillä, vanhat kerrostalot ja leveät ikkunalaudat, elokuvien ja tv-sarjojen psykopaattipahikset, retrokuvioidut verhot ja tyynynpäälliset, kesäavovaimoilu, puujalkahuumori ja sananmuunnokset. Myös unelmointi, käsikirjoituksesta omien repliikkien merkitseminen ja nukkuminen pitkään aamuisin ovat lähellä sydäntä.
MIKSI?
Kirjoitin melkein kolmen vuoden ajan blogia, mutta lopulta inspiraatio tyrehtyi elämän kuljetellessa vähän sinne sun tänne ja päätin suosiolla vain antaa olla. Pari päivää sitten sain kuitenkin jälleen blogikärpäsen pureman ja no, tässä sitä taas ollaan. Jätän menneisyyden painolastin taakseni tämän uuden blogin myötä ja toivon, että saan bloggaamisesta tällä toisella kierroksella vähintään yhtä paljon energiaa ja inspiraatiota kuin sillä ensimmäisellä. Sillä kivaahan tänne kirjoittelu on ja toivottavasti myös te, arvoisa pieni lukijakuntani, saatte tulevista höpötyksistäni edes jotain irti.
MITÄ?
Oman elämän ihmellisyyksiä, teatteria, kirpputorilöytöjä, oman pukeutumisen kanssa kriiseilyä, valokuvia ja ihan vaan yleistä lätinää jos sun mistä.
Ja nyt kun on viralliset esittelyt hoidettu pois alta, voin julistaa Dear, dear Sallyn uuden aikakauden alkaneeksi. Ulkoasu tosin etsii vielä vähän paikkaansa ja muotoaan, mutta muuten töttöröö ja hellät tunteet, näillä mennään!
