Valoa tunnelin päässä!

Anteeksi hiljaisuus. Huono (kännykkä)kamera ahdisti, kesän rajallisuus ahdisti, reissuvaatekaappi ahdisti.

Mutta nyt.

Nyt olen palannut Kokkolaan, opiskelujen pariin, blogiin, elämään.
Olen jälleen kaukosuhteen ja armottomien aikataulujen armoilla, auttamattomasti myöhässä tehtävien deadlineista, väsynyt, onnellinen, hiukan hukassa.
Olen hankkinut uuden kameran, uusia kokemuksia, uusia ystäviä ja uuden maton. Olen lopettanut tupakoinnin, ylianalysoinnin ja huonojen elokuvien katsomisen.

Kaikki on hyvin. Ja tässä hyvänolon puuskassani herättelen blogia ihan uudella tavalla taas henkiin, kiitos uuden kamerani ja pursuavien postausideoiden.
Haluan kuvata, kuvata ja kuvata! Kuvata asuja, kotia, elämää, Novaa ja Arppaa. Entäpä te, mitä te haluaisitte lukea ja nähdä? Kertokaa.

häähumua

Kotiuduttiin Helsingistä jo sunnuntai-iltana, mutta työt ja arkeenpalaamisen rankkuus (ha-ha) veivät ajan ja voimat, joten en saanut ennen tätä hetkeä aikaiseksi istua alas koneen ääreen.

Ensiksi haluan sanoa, että hääjuhlat jossa olimme, olivat kerrassaan maagiset. Sää oli täydellinen, juhlapaikka oli täydellinen, ruoka oli täydellistä ja itse hääpari kuin suoraan sadusta. Ei siis mikään ihme, että naisvieraiden kesken alkoi näkyä ja kuulua pientä hääkuumeilua, mukaanlukien allekirjoittaneessa.



Viime postauksessa mainitsemani juhlamekko löytyi Soaked in Luxurylta. Kuva vähän vääristää mekon todellista väriä, joka on astetta mintunvihreämpi luonnossa. Kuva ei myöskään tee oikeutta A:n kauluspaidalle, joka oli tarkasti värikoodattu sopimaan oman mekkoni kanssa. (Pahoittelut myös amatöörimäisestä "enpä-näytäkään-poikaystäväni-kasvoja"-muokkauksesta, mutta A ei hirveästi innostunut ajatuksesta että hänen naamansa täällä blogin puolella näkyisi. Olisin tietty voinut leikkiä rajauksellakin, mutta tykkäsin liikaa tästä yhteiskuvamaisuudesta. Meistä kun ei muutenkaan ole hirveästi yhteiskuvia, kasvoilla tai ilman. Eli olkoon näin.)



Hiukset kiharsin simppelisti suoristuslaudalla ja näpertelin ja kiertelin niskaan söheröksi, johon koristeeksi iskin vielä Glitteristä löytämäni nutturakamman. Kyseinen kampa kun sattui olemaan justeikämelkein samaa sävyä mekon kanssa. Korujen virkaa toimittivat joskus muinoin H&Mltä ostamani korvakorut ja kuvissa näkymättömiin jäänyt Kalevalan käärmesormus.



Tämän kuvan ansiosta sain yhdeltä facebook-kaveriltani onnittelut naimisiinmenon johdosta. Oh well..



Juhlat pidettiin siis Suomenlinnassa sijaitsevassa juhlasalissa ja nimenomaan hääpaikaksi se oli kyllä nappivalinta. Vanha, kulunut tiilikatto ja tiiliseinät olivat suorastaan henkeäsalpaavan ihanat ja tyylikäs koristelu ja kattaus tukivat tilaa viemättä siltä kuitenkaan liikaa huomiota. Jos itse joskus pääsen naimisiin, niin saatan ehkä varastaa tuon korkki-nimilappu idean, sen verran kiva se oli. Tykkäsin myös vieraille näperrellyistä pienistä lahjoista, joiden sisältä löytyi buranan ja rennien lisäksi hääparin rakasta golf-harrastusta ilmentävä tii, johon oli painatettu sekä hääpäivämäärä, että hääparin oma "logo".



Tuo morsiamen mekko, aivan ihana!



Täydellinen päivä oli tunnelmallista päättää lauttamatkaan keskellä pimeää ja tyyntä merta, ympärillä vain vähän valoja ja hiljaisuus. Puoliltaöin oli vielä niin lämminkin, että tarkeni loistavasti pelkällä hartiahuivilla ja jopa ilmankin sitä. Eipä olisi voinut parempaa päätöstä tälle kauniille ja tunnelmantäyteiselle päivälle keksiä.

Voin myös näin lopuksi kertoa, että näin satumaisen viikonlopun jälkeen oli aika ankeaa palata takaisin kassan taakse ja kysellä ihmisiltä papukaijamaisesti "laitetaanko ateriaa plussakoossa?".
Lohduttaudun sillä ajatuksella, että ehkä minäkin saan sen oman päiväni prinsessana vielä. Ehkä. Kenties. Joskus. Mutta nyt vetäydyn rötväilemään sohvalle Nova ja A seuranani ja nautin täysin siemauksin edessä olevista vapaapäivistä.

Hyvää alkanutta viikkoa jokaiselle!

näin kulutin kuukauden

Kuluneen kuukauden tapahtumia pähkinänkuoressa Instagram-kuvien siivittämänä:

- Novaksi ristitty pieni kissaneiti saapui kotiin, vihdoin ja viimein. 

- Mökkeilin A:n, pari mikkelikaverin ja Kokkolasta saapuneiden tovereiden kanssa onnistuneesti pari vuorokautta. Ehdottomasti tämän kesän parhaiten käytetyt vuorokaudet.

 

- Jännitettiin A:n kanssa Arpan ja Novan ensikohtaamista. Alkuun Nova yritti kovasti isotella, mutta onneksi Arppa on maailman coolein kani, eikä hermostunut hetkeksikään neidin uhitteluyrityksistä. Ja yhä edelleenkin se on Arppa joka määrää, herra nimittäin jyrää Novan välittömästi mikäli neiti tulee liian lähelle. Mielummin näin päin.



- Kävin vaalentamassa ja sävyttämässä hiuksiani vielä kerran kampaajalla. Lopputulos: perfect.



- Ostin uudet syyskengät, hups. Ostos oli tosin perusteltu, sillä kengät olivat a) aitoa nahkaa, b) alennuksessa, c) ainoat jäljellä olevat ja d) just eikä melkein meikätytön kokoa. Se oli kohtalo jos joku.
 


- Käytiin A:n kanssa rentoutumassa mökillä vuorokauden verran.



- Kuvasin nukkuvaa Novaa varmaan sadannen miljoonannen kerran.

 

 - Istuin vihdoin ja viimein tatuoijan tuoliin ja sain Ketun ja Ruusun ranteisiini.


Sellainen kuukausi siis takana.
Alunperin tämän postausikkunan avaamisen tarkoituksena oli näyttää teille huomenna Helsingissä vietettäviin hääjuhliin hakkimani mekko (joka on muuten ihan hirvittävän ihana), mutta ehdinkin jo pakata sen ennen kuin tajusin ottaa siitä kuvan, hö. Esittely siirtyköön tästä syystä siis ensi viikkoon, kun palaamme A:n kanssa pääkaupunkiseudulta.



Huomiset häät hhirvittää ehkä hiukan, sillä hääpari (tai kukaan muu vieraskaan) ei ole minulle ennestään tuttu. Sainkin kutsun lähinnä A:n avecina, sulhanen kun sattuu olemaan tuon yhden torvelon lapsuudenystävä. Toisaalta ihan jännittävää päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ja ihailemaan kesäistä Suomenlinnaa. Ja saapahan ihan luvan kanssa laittautua oikein huolella, mäkkitätinä kun sitä ei hirvittävästi pääse muuten harrastamaan. Huomista laittautumista kompensoidakseni iskinkin tänään pitkästä aikaa pipon päähän, jotta huominen hiusten kihartelu ja asettelu tuntuisi entistäkin juhlallisemmalta. Hyvää viikonloppua, palataan asiaan ensi viikolla!

mustetta iholla

Hupsistakeikkaa. Ei yhtään päivitystä kuukauteen. Ei yhden yhtä. Olen ollut tällä välin vähän kaikkialla. Mökillä ystävien kanssa, töissä, kotisohvalla kissanpentu kainalossa, teatteritreeneissä, terassilla.

 Ja tänään tatuoijan tuolissa. 

 

 Siinä ne nyt ovat, Pikku Prinssin kettu ja ruusu. Ruhjottuina, mutta jo nyt niin rakkaina ja kauniina. Ja ennen kaikkea juuri sellaisina kuin halusin. Teki mieli purskahtaa itkuun onnesta ja hypätä minua tatuoineen Juhan kaulaan, mutta tyydyin kiittelemään vuolaasti ja poistumaan liikkeestä kasvoillani leveistä levein hymy. 

Ja ei, ei sattunut. Ei sitten yhtään. Kaiken sen "ranne on kipeä paikka yhyy"-pelottelun jälkeen olin lähes varma, että kuolisin kipuun, mutta ei. Kivuttomuus oli melkein pettymys, ha-ha. Ja nyt tekee mieli vain lisää, lisää ja LISÄÄ. 

 Sellaista tällä kertaa. Lupaan palata tänne taas pian (ja ihan oikeasti pian), mutta nyt suuntaan taas peilin eteen ihailemaan ranteideni kuvia. On ne niin nätit, ai että.